Esikunnan 60-v.juhla (02.11.2016)

teksti: Lauri Lempinen

kuvat: Ari Lehtimäki

Porin VPK:n Esikunnan 60-vuotisjuhlaa vietettiin palokunnan Kerhohuoneella 20.10.2016. Esikuntaa edeltävistä vaiheista ja osaston perustamisesta kerrotaan osastonjohtaja, kunniapäällikkö Matti Kraapon tervehdyssanoissa tämän jutun jälkeen.

Juhlaan oli kutsuttu Esikunnan lisäksi pelastuslaitoksen ja oman palokuntamme johtoa ja kunniajäsenet sekä Porin palolaitoksen veteraanien edustajia. ”Pitkämatkaisia” kunniavieraita olivat VPK:n perustajan Anders Axel Anderssonin pojanpojanpoika Esko Antti-Poika Tuula-puolisoineen ja Porin pormestari ja VPK:n kunniapäällikkö, vapaaherra Harald von Hellensin pojanpoika Sten von Hellens puolisonsa Marja-Leena Koskelinin kanssa. Juhlan kulkua ohjaili Lauri Lempinen.

Tilaisuuden musiikista vastasi VPK:n Soittokunnan Brankkarikvartetti, jossa soittivat Heikki ja Teija Takala sekä Minna Tiihonen ja Saana Pulkkinen. Soitetuista kappaleista mainittakoon Brankkorimarssi ja lopetuskappale Tulta päin. Ohjelman jälkeen kuultiin vielä yllätyksenä fanfaari.

Monialaisen juhlapuheen piti Satakunnan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Pekka Tähtinen. Puheensa aluksi Tähtinen korosti, että vietettävän juhlan kohteena ovat tämän päivän esikuntalaisten lisäksi myös laajemmin vuosien varrella palokuntaharrastuksessa toimineet. Puhuja tähdensi, miten toimivassa yhteisössä eri osastot, nuoret ja vanhat, voivat laajalla yhteistoiminnalla saada paljon aikaiseksi ja täten vahvistaa toimintapiirinsä yhteisiä päämääriä. Erityistä mielihyvää Tähtinen tunsi Porin VPK:n Esikunnan ja Porin palolaitoksen veteraanien hyvästä yhteistyöstä ja –hengestä todeten sen olevan oivallinen esimerkki tämän päivän työikäisille.

Vapaan sanan osuudessa juhlivaa Esikuntaa tervehtivät lennonjohtaja Esko Antti-Poika, valtiotieteen maisteri Sten von Hellens, VPK:n puheenjohtaja Tarja Hakanen, ravintoloitsija Pertti Kauppila ja Porin palolaitoksen veteraanien puheenjohtaja Tapio Kumpulainen.

Juhla päätettiin VPK:n Naisosaston tarjoamaan herkulliseen juhla-ateriaan 60-vuotiskakkukahveineen.

Seuraavassa on juhlien kuvakavalkadia. Lisää kuvia on katsottavissa VPK:n nettisivujen galleriassa.

VPK:n Soittokunnan Brankkarikvartetissa puhalsivat Heikki Takala, Minna Tiihonen, Saana Pulkkinen ja Teija Takala.

 

Lauri Lempinen - - - - - - - - - - - - - - - - - Matti Kraapo

 

Pekka Tähtinen - - - - - - - - - - - - - - - - - Esko Antti-Poika

  

Sten von Hellens - - - - - - - - - - - - - - - - Tarja Hakanen

 

Pertti Kauppila ja Matti Kraapo - - - - - - Tapio Kumpulainen

Esikuntalaiset juhlakuvassa. Eturivissä vasemmalta Altti Lehtola, Osmo Ahlfors, Matti Kraapo, Kauko Niittymaa ja Pertti Koponen. Takarivissä Tapio Vuorenmaa, Lauri Lempinen, Teuvo Kaapeli, Pertti Kauppila, Kauko Salonen ja Ari Lehtimäki. Kuva: Anna-Maija Haanpää.

 


 

Osastonjohtaja, kunniapäällikkö Matti Kraapon tervehdyssanat

Herra pelastusjohtaja, arvoisat kutsuvieraat, hyvät palokuntalaiset

Vuonna 1863 perustetun Porin VPK:n organisoituessa perustettiin sammutus- ja pelastusosastot. 1880-luvulla muodostettiin erityinen vartijaosasto, jonka tehtävänä oli pelastetusta omaisuudesta huolehtiminen. Näin saatiin VPK:n ikääntyneille jäsenille tärkeää toimintaa.

VPK:n iskujoukon perustamisen, vakinaisen palokunnan vahvistumisen ja sammutusmenetelmien ja -kaluston kehittymisen myötä vartijaosasto vähitellen menetti merkitystään, ja niinpä se sääntömuutoksella v. 1959 lopetettiin. Silloin osastossa oli yksi jäsen.

Jo kolme vuotta aikaisemmin, vuonna 1956, oli palokuntaan perustettu Esikunta, johon nimensä mukaisesti kuuluivat palokunnan päällystötehtävissä toimineet henkilöt kuten kunniapäälliköt ja -jäsenet ja muut silloisen hallinnon nimeämät henkilöt. Vaatimuksena oli toimiminen vähintään 10 vuotta päällikön tai joukkueenjohtajan tehtävissä ja 50 vuoden ikä.  Esikunnan eräänä tehtävänä oli toimia päällikkökunnan asiantuntijaelimenä. Ensimmäinen johtaja oli kaupungin palopäällikkönäkin toiminut VPK:n kunniapäällikkö Lauri Lindroos. 

Vuoden 1985 sääntömuutoksen myötä Esikuntaan saattoivat liittyä kaikki yli 20 vuotta palvelleet 55 vuotta täyttäneet VPK-veteraanit.

Esikunnan toiminnan kannalta merkittävä oli vuoden 1996 sääntömuutos, jonka mukaan Esikunnasta tuli yksi palokunnan kuudesta osastosta. Uusien sääntöjen mukaan itseoikeutettuja Esikunnan jäseniä ovat kunniapäällikkö, kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet sekä heidän lisäkseen muut hallituksen esikuntaan nimittämät jäsenet. Jäseniksi hyväksytään palokunnassa vähintään 20 vuotta toimineet naiset ja miehet, jotka ovat iältään 55 vuotta eivätkä ota osaa varsinaiseen operatiiviseen toimintaan. Erityisistä syistä hallituksen päätöksellä näistä vaatimuksista voidaan poiketa. Esikunnan tarkoituksena on vapaaehtoisen palokuntaperinteen ja -hengen vaaliminen ja kehittäminen sekä VPK – toiminnan tukeminen parhaan kykynsä mukaan.

Esikunnalla on vakiintunutta yhteistoimintaa Tampereen, Turun, Salon ja Kaarinan palokuntaveteraanien kanssa. Paikallisesti kiinteää on monipuolinen yhteydenpito Porin palolaitoksen veteraanien kanssa, yhtenä esimerkkinä vaikuttaminen Satakunnan palomuseo Waluvaaran perustamiseen. Uutena toimintana on virinnyt kanssakäyminen lähialueen VPK-veteraanien kanssa.

Hyvät kuulijat!

Esikunnan 60-vuotisen toiminnan aikana on maassamme palo-, palo ja pelastus- sekä pelastustoimen kehittämisen myötä eletty monien muutoksien vaiheita. Jälleen ollaan perustehtäväämme hallinnollisesti uudistamassa. Yleensä uudistukset ovat vieneet kehitystä eteenpäin. Yhtenä hienoisena pelkona näemme paikallisen palokuntaperinteestä huolehtimisen tulevaisuudessa. Sukupolvet vaihtuvat ja päätöksenteko etääntyy. Uudet ajat tuovat uudet haasteensa, mutta kaikki uudistukset perustuvat menneistä tapahtumista saatuihin kokemuksiin. Palokuntaperinteen vaalimisessa sekä vapaaehtoisten että ammattihenkilöstön veteraanien toiminnalla on huomattava merkitys.

Näillä ajatuksilla toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi viettämään Porin Vapaaehtoisen Palokunnan Esikunnan 60-vuotisjuhlaa.

 

Uutiset

Porin VPK:lla menestystä Jehumalja-kilpailussa Hämeenkyrössä

25.05.2017

Veteraanimme voittivat taas sarjansa Veteraanikilpailussa oli...

Lue kokonaan>>

Esikunnan 60-v.juhla

02.11.2016

teksti: Lauri Lempinen kuvat: Ari Lehtimäki Porin VPK:n Esikunnan...

Lue kokonaan>>

Pelastustoimi uudistuu -kiertue

21.08.2016

Suomen Sopimuspalokuntien Liiton (SSPL) toiminnanjohtaja Isto Kujala vieraili...

Lue kokonaan>>

Vakinainen palokunta 90 vuotta

14.06.2016

PORIN VAKINAISEN PALOKUNNAN PERUSTAMISESTA 90 VUOTTA Kunnianosoitus...

Lue kokonaan>>

Voitto Jehumalja-kilpailussa Vantaalla

16.05.2016

Porin VPK:n veteraanijoukkue oli voittoisa Jehumalja-kilpailussa...

Lue kokonaan>>