Valistusryhmän toiminta 2016

Yleistä

Valistusryhmän toiminta on ollut aktiivisin sen 8. toimintavuoden historiassa. VPK:n jäsenistö on osallistunut kiitettävästi Valistusryhmän järjestämiin tilaisuuksiin.

Valistusryhmän kuukausipalaverit

Valistusryhmä on koontunut palavereihin 8 kertaa. Kokoontumisissa on suunniteltu  tulevia valistustilaisuuksia ja käyty läpi pidetyt tilaisuudet.

Koulutus

Valistusmestari Heikki Vähtäri ja Seppo Saari saivat alkusammutus kurssinjohtajan pätevyyden. He järjestivätkin VPK:mme jäsenille kaksi alkusammutuskurssia (AS 1). Sen suoritti 41 henkilöä.

Heikki Vähtäri on osallistunut Kyläturvallisuuden-koulutustilaisuuteen Eurajoella. Hän on myös tehnyt SPEK:n kanssa kouluttajasopimuksen.

Turvallisuusviestintä 

Vuoden aikana järjestettiin peräti 31 (v 2015 26) valistustilaisuutta ja valistettiin 4 293 (v 2015 3423) henkeä. Valistamiseen käytettiin 654 (v 2015 663) tuntia.

Kohteina olivat mm koulut ja eri yhdistysten tilaisuudet.

PÄIVÄ PALOASEMALLA-tilaisuus sai liikkeelle 448 (v 2015 412) henkeä. 112-päivänä valistettiin koululaisia Käppärän koululla. Olimme mukana NouHätä aluekilpailun järjestelyissä sekä Suomi Areenan tapahtumissa. Keväällä toimittiin usean kerran kouluttajina LähiTapiolan alkusammutustapahtumissa.

Valistusryhmän organisaatio

Valistusmestarina on toiminut Heikki Vähtäri. Valistusryhmän asiantuntijana ja kouluttajien opastajana on ollut kuolemaansa asti Kari Lattu. sihteerinä on toiminut Antero Luonila.

VPK:mme jäsenistä Valistusryhmän toimintaan on osallistunut yhteensä 93 (v 2915  68) henkeä. Osastoittain: Esikunta 7, Hälytysosasto 34, Naisosasto 13, Nuoriso-osasto 11, Soittokunta 20 ja Tukiosasto 8 henkeä.

Harrastustunnit

Valistusryhmän harrastustuntimäärä oli yhteensä 1101 (v 2015  997) tuntia. Osastoittain tunnit jakaantuivat seuraavasti: Esikunta 59 (48), Hälytysosasto 364 (465), Naisosasto 84 (69), Nuoriso-osasto 89 (28), Soittokunta 105 (28) ja Tukiosasto 400 (359) tuntia.

 

Heikki Vähtäri                                                  Antero Luonila

valistusmestari                                                 Valistusryhmän sihteeri 

 

Uutiset

Porin VPK:lla menestystä Jehumalja-kilpailussa Hämeenkyrössä

25.05.2017

Veteraanimme voittivat taas sarjansa Veteraanikilpailussa oli...

Lue kokonaan>>

Esikunnan 60-v.juhla

02.11.2016

teksti: Lauri Lempinen kuvat: Ari Lehtimäki Porin VPK:n Esikunnan...

Lue kokonaan>>

Pelastustoimi uudistuu -kiertue

21.08.2016

Suomen Sopimuspalokuntien Liiton (SSPL) toiminnanjohtaja Isto Kujala vieraili...

Lue kokonaan>>

Vakinainen palokunta 90 vuotta

14.06.2016

PORIN VAKINAISEN PALOKUNNAN PERUSTAMISESTA 90 VUOTTA Kunnianosoitus...

Lue kokonaan>>

Voitto Jehumalja-kilpailussa Vantaalla

16.05.2016

Porin VPK:n veteraanijoukkue oli voittoisa Jehumalja-kilpailussa...

Lue kokonaan>>