Historia

29.8.2011

Suvi Aitto-Oja

Porin VPK:n varhaisvuodet

Porin VPK perustetaan

1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla erilaiset joukkoliikkeet marssivat vapaaehtoisten palokuntien johdolla entistä näyttävämmin esiin. Turun VPK perustettiin vuonna 1838, jonka jälkeen seuraavat vapaaehtoiset palokunnat perustettiin vasta 1860-luvulla. Helsinkiin yritettiin eräiden väitteiden mukaan perustaa vapaaehtoista palokuntaa jo 1840-luvulla ja Porissakin idea on tiettävästi nostettu esiin 1850-luvun lopussa, mutta yhteiskunnallinen ilmapiiri ei ollut vielä tuolloin suotuisa vapaaehtoisten liikkeiden esiinmarssille. Todellisen lähtölaukauksen vapaaehtoisten palokuntien perustamiseen antoi ainaispalovakuutuksia myöntävä, vuonna 1832 perustettu, Kaupunkien Yleinen Paloapuyhdistys.

Marraskuussa 1862 Kaupunkien Yleinen Paloapuyhtiön piti kokouksen, johon osallistui paloapuyhtiön asiamiehiä eri puolilta Suomea. Kokouksessa keskusteltiin kaupunkien palotoimen paremmasta organisoimisesta ja tultiin siihen tulokseen, että vakituisen palokunnan perustaminen ja ylläpitäminen tulisi kaupungeille liian kalliiksi. Ratkaisuksi palontorjunnan tehostamiseen tarjottiin vapaaehtoisten palokuntien perustamista. Paloapuyhdistyksen asiamiehet ottivat tehtäväkseen levittää suhteellisesti halvemmaksi väitettyjen vapaaehtoisten palokuntien ideaa eri kaupunkeihin. Porista Kaupunkien Yleisen Paloapuyhtiön kokoukseen osallistui Anders Axel Andersson. Kaksi kuukautta kokouksen jälkeen hän pyysi Björneborgs Tidning –lehteen laittamassaan ilmoituksessa kaupungin kauppiaita, talonomistajia, kauppa-apulaisia ja muita miespuolisia asiasta kiinnostuneita henkilöitä kokoontumaan Raatihuoneen Porvarikamariin 30.1.1863 päättämään palokunnan perustamisesta. Ensimmäinen kokoontuminen ei kuitenkaan ollut menestyksellinen ja vapaaehtoisen palokunnan henkiin puhaltaminen jatkui kevään ajan. Toukokuun loppuun mennessä 30 vapaaehtoisesta palokunnasta kiinnostunutta henkilöä oli jo ilmoittanut itsensä yhdistyksen jäseneksi. Palokunnan organisoimista varten päätettiin järjestää uusi kokous Raatihuoneen Porvarikamarissa 4.6.1863. Vapaaehtoisen palokunnan ensimmäiseen viralliseen kokoukseen osallistui kaikkiaan yhdeksän henkilöä. Päivää, jona kokous pidettiin, on sittemmin pidetty Porin Vapaaehtoisen Palokunnan perustamispäivänä.

Vapaaehtoisen palokunta syntyi vaihtoehdoksi pakolliselle, yleiselle palokunnalle, johon kuuluivat kaupungin kaikki 21-40-vuotiaat miehet. Vapaaehtoisen palokunnan jäsenkuntaan kuului alkuvuosina paljon kauppiaita ja käsityöläisiä, joiden liberaaliin arvomaailmaan eivät sopineet yleisen palokunnan pakollisuuteen perustuneet toimintaperiaatteet. Vapaaehtoinen palokunta pyrkikin aluksi täysin itsenäiseen asemaan suhteessa kaupungin yleiseen palokuntaan. Porissa kuten muissakin palokunnissa, tuli yhdistyksen laatia perustamisensa jälkeen toiminnalleen senaatin talousosaston hyväksymät säännöt. Mallia sääntöihin otettiin Isonsannan höyrysahan omistaja Wahlgrenin hankkimista Göteborgin vapaaehtoisen palokunnan vuoden 1858 säännöistä.  Säännöt hyväksytettiin palokunnan jäsenillä ja lähetettiin sen jälkeen läänin kuvernöörin tarkastettavaksi. Kuvernöörinvirastosta säännöt lähetettiin senaatin talousosastoon, jossa niihin velvoitettiin hakemaan myös Porin maistraatin lausunto.

Maistraatissa päätettiin, ettei vapaaehtoinen palokunta saisi toimia toiveensa mukaisesti täysin itsenäisesti, vaan sen tulisi toimia kaupungin yleisen palokaluston päällikön alaisuudessa. Maistraatin mukaan vapaaehtoisessa palokunnassa toimiminen ei myöskään saanut estää jäsenien velvoittamista toimimaan yleisessä palokunnassa tulipalon sattuessa. Käytännössä maistraatti halusi siis pitää huolen siitä, että kaupungin miespuoliset asukkaat noudattivat edelleen yleistä palonsammutusvelvollisuuttaan, jonka mukaan kaikkien 21–40-vuotiaiden miesten oli osallistuttava palontorjuntaan osana kaupungin yleistä palokuntaan.

Läänin kuvernööri yhtyi maistraatin kantaan ja sääntöehdotus lähetettiin jälleen senaatin talousosastoon, josta se palautettiin palokunnalle 15.4.1865. Saman vuoden kesäkuussa vapaaehtoinen palokunta kokoontui Otava-hotelliin keskustelemaan kiistanalaisista säännöistä. Kokouksessa vapaaehtoisen palokunnan jäsenet totesivat, etteivät voisi jatkaa toimintaansa maistraatin ehdottamien sääntöjen mukaisesti. Säännöt olisivat vapaaehtoisen palokunnan mukaan estäneet vapauden toteutumisen siitäkin huolimatta, ettei vapaaehtoisen palokunnan toiminta olisi mitenkään häirinnyt yleisen palokunnan toimintaa. Vapaaehtoisen palokunnan toimijoista suurin osa olisi kaiken lisäksi ollut sellaisia henkilöitä, joilla ei edes ollut velvollisuutta osallistua yleiseen palokuntaan. Tällaisia henkilöitä olivat ainakin palokuntavelvollisuusiän ylittäneet miehet. Vapaaehtoisessa palokunnassa pelättiin lisäksi vapaaehtoisen harjoittamisen tuloksien valuvan hukkaan, jos yleinen palokunta olisi saanut kerätä vaivalla harjoitettuja miehiä omiin riveihinsä. 20.6.1865 tehdyllä päätöksellä vapaaehtoinen palokunta hajosi.

Pyrkimyksiä kehittää uusia ratkaisuja Porin kaupungin paloturvallisuuden parantamiseksi pidettiin ilmiselvästi tärkeinä, sillä senaatin kansleriviraston päätöksellä läänin kuvernööri C. M. Creutz velvoitettiin matkustamaan Poriin sovittelemaan asioita vapaaehtoisen palokunnan ja maistraatin välillä. Tammikuun lopussa vuonna 1866 Creutz saapui Poriin ja kutsutti koolle maistraatinkokouksen. Helmikuisessa kokouksessa vapaaehtoisen palokunnan säännöt laadittiin uudelleen. Uusien sääntöjen mukaan vapaaehtoisella palokunnalla tuli olla yhdistyksen itsensä valitsema ylipäällikkö, jonka käskyjä palokuntalaisten tuli noudattaa. Tulipalotilanteessa ylipäällikön täytyi kuitenkin sääntöjen mukaan neuvotella toiminnasta kaupungin ruiskujen päällikön kanssa. Uusien sääntöjen mukaan maistraatti ei saanut velvoittaa vapaaehtoisen palokunnan jäseniä mielivaltaisesti omiin riveihinsä, mutta sillä oli kuitenkin oikeus määrätä riveihinsä korkeampia päälliköitä, jos tarve niin vaati. Vapaaehtoisen palokunnan jäsenmäärä sai olla korkeintaan 150 henkilöä.

Keväällä asiat saatiin sovittua niin, että vapaaehtoinen palokunta saattoi jo julkaista kutsun uuteen kokoukseen, jossa oli paitsi tarkoitus jakaa palokunnan jäsenet ruotuihin myös ottaa vastaan uusia jäseniä. Porin vapaaehtoisen palokunnan säännöt vahvistettiin palokunnalle mieluisemmassa muodossa lopullisesti 18.4.1866. Vapaaehtoisen palokunnan ja yleisen palokunnan suhde säilyi ennallaan 1880-luvulle asti, jonka jälkeen yleisen palokunnan päällikölle annettiin valta toimia tulipalotilanteissa vapaaehtoisen palokunnan päällikön yläpuolella.

 Alkuvuosien toimintaa

Vapaaehtoinen palokunta ei ollut yhden asian liike vaan se sitoi aikansa massaorganisaation tavoin jäsentensä koko persoonan mukaan yhdistykseen. Porin vapaaehtoisen palokunnan varhaisvuosien toimintaan kuului paitsi kokouksia ja harjoituksia myös sivistystoimintaa ja erilaisten juhlien järjestämistä.

Vapaaehtoinen palokunta kokoontui paloharjoituksiin alkuvuosinaan joko koko miehistön tai yhden osaston voimin tyypillisesti perjantaisin tai sunnuntaisin. Paloharjoituksia ei järjestetty täysin säännöllisesti vaan harjoitusajoista ja –paikoista ilmoitettiin erikseen sanomalehdissä. Paloharjoitusten paikat vaihtelivat alkuvuosina hieman, mutta vuodesta 1872 eteenpäin niitä pidettiin usein Rakennusseuran salissa tai kentällä. Paloharjoitusten harjoitusohjelmistoon kuului erilaisia komento- ja marssiharjoituksia.

Porin VPK:ssa palontorjuntaharjoituksista irrallinen vapaa-ajan sivistys- ja harrastustoiminta aloitettiin perustamalla lokakuussa 1867 lauluyhdistys. Yhdistys kokoontui laulunjohtaja Viktor Lindstedtin johdolla harjoittelemaan keskiviikko- ja lauantai-iltaisin kello kahdeksan ja kymmenen välillä. Lauluyhdistyksen harjoituspaikkana toimivat kahden palokuntalaisen tarjoamat yksityiset huoneistot. Toimintansa alussa lauluyhdistys valitsi itselleen luottamushenkilöitä vastaamaan yhdistyksen päätöksenteosta, joten yhdistys muodosti palokuntaan jossain määrin itsenäiseen päätöksentekoon oikeutetun alaosaston. Jäseniä Lauluyhdistykseen kuului aluksi noin 30, joista ainakin osa toimi myös vapaaehtoisen palokunnan palontorjuntatehtävissä.

Lauluyhdistyksen perustamisen kanssa lähes samaan aikaan perustettiin Läseförening och Tidningsklubb palokunnan yhteyteen vuosien 1867 ja 1868 vaihteessa. Lauluyhdistyksen tapaan lukuyhdistyskin muodosti palokuntaan alaosaston, jolla oli oma johtokuntansa. Lukuyhdistyksen ja sanomalehtiklubin tavoitteena oli lauluyhdistyksen tavoin vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kokoamalla jäsenensä kerran viikossa nauttimaan sivistävästä ja viihdyttävästä ohjelmasta, kuten luennoista, laulusta ja klubilla ainoana sallittuna pelinä pidetystä shakista. Kerran kuukaudessa oli tarkoitus järjestää myös tanssit, joihin naisetkin oli kutsuttu. Klubi oli läheisessä yhteydessä lauluyhdistyksen kanssa, sillä niiden kokoontumistilat olivat aluksi samat. Klubin oli tarkoitus pitää ovensa auki joka päivä, jotta halukkaat pääsivät lukemaan kirjoja ja eri puolilla Suomea ilmestyneitä sanomalehtiä.

Alkuinnostuksen jälkeen lukuyhdistyksen ja lauluyhdistyksen toiminta alkoi hiipua. Lauluyhdistys järjesti kyllä parin vuoden aikana ainakin kaksi tanssi- tai musiikki-iltamaa, joiden tarkoituksena oli kerätä rahaa lauluyhdistykselle ja palokunnalle. Alkuperäiskokoonpanossaan yhdistys kuitenkin lopetti toimintansa jo toukokuussa 1869 jättäen jälkeensä porilaisille soittotaitureille myöhemmin jaettavaksi tarkoitetun rahaston. Varoja rahastoon oli kertynyt lauluyhdistyksen jäsenten maksamista jäsenmaksuista. 1870-luvun aikana palokunnan tilaisuuksissa esitettiin pariin otteeseen lauluja joiden esittäjäksi mainittiin palokunnan laulukunta, mutta mistään kovin kiinteästä kokoonpanosta tai säännöllisestä harrastuksesta ei ollut kyse.

Lukuyhdistyksen toiminta jatkui lauluyhdistyksen tapaan verkkaisena. Lukuyhdistyksen kokoontumiset loppuivat jo kesällä 1870, mutta palokunnalla oli senkin jälkeen olemassa lukusali ja kirjasto, jossa pidettiin palokunnan kokouksia. Vuonna 1873 kirjastoa ylläpidettiin leipuri Oljelundin talossa, ja se oli avoinna kerran kuukaudessa. Lukuharrastus ei kuitenkaan pitemmällä tähtäimellä saanut tarpeeksi kannatusta - vuonna 1873 Porin VPK:n kirjastolla kerrottiin olevan vain kymmenisen vakioasiakasta.

Kirjasto sai keväällä 1874 tilat Raastuvan yläkerrasta. Seuraavan vuoden alussa tiloja laajennettiin ja samalla päätettiin lukusalin olevan avoinna joka päivä. Kovin kauan palokunta ei kuitenkaan saanut harrastuksestaan nauttia, sillä jo vuoden 1875 lopussa palokunnan lukuyhdistyksen tilat määrättiin toiseen käyttöön. Näyttää siltä, että tilojen menettäminen lamaannutti lukuharrastuksen, sillä seuraavan kerran vapaaehtoisen palokunnan lukusalia koskevia ilmoituksia ilmestyi sanomalehtiin vasta vuosikymmenen lopussa.

Siinä missä kirjasto ja lukuyhdistyksen toiminta olivat palokunnan sisäisiä ja usein pienen piirin harrastuksia, vuosijuhlat puolestaan avasivat palokunnan ovet kaikille kaupunkilaisille ja samalla kartuttivat palokunnan varoja perittyjen pääsymaksujen kautta. Vapaaehtoisten palokuntien järjestämien kesäjuhlien avulla pyrittiin herättämään työväenluokkaan kuuluvien jäsenten mielenkiinto palontorjuntaa kohtaan ja yhdistämään eri kansankerroksia. Juhlissa, joita Porin vapaaehtoinen palokunta vietti alkuvuosinaan Luusourissa, Vähäraumalla tai Sofiegartenin kentällä ja vuodesta 1874 lähtien pääsääntöisesti Johanneslehdossa vieraita viihdytettiin puheilla, soitolla, laululla ja liikunnallisilla seuraleikeillä. Juhlat olivat ilmeisen suosittuja, sillä Porin vapaaehtoisen palokunnan kymmenvuotisjuhlaan, joka pidettiin 16.8.1874 Johanneslehdossa, osallistui yli 2000 vierasta! Juhlat olivat tehokkaita keinoja lisätä vapaaehtoisen palokunnan näkyvyyttä ja siten saada enemmän toimijoita yhdistykseen sekä turvata yhdistyksen asema ja toiminnan jatkuminen.


31.8.2011

Anni Ruohomäki

Porin VPK:n autovanhus Benz Gaggenau täyttää pyöreitä vuosia

Lokakuussa 2011 tulee kuluneeksi 90 vuotta siitä, kun Porin VPK sai käyttöönsä ensimmäisen paloautonsa. Benz Gaggenau –merkkinen auto oli samalla koko kaupungin ensimmäinen paloauto. Tätä nykyä se on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti rekisterissä ollut paloauto ja Porin VPK:n silmäterä. Tämä artikkeli on lyhyt katsaus Benz-vanhuksen pitkään ja monivaiheiseen historiaan.

Porin VPK:ssa ryhdyttiin pohtimaan polttomoottoriruiskun hankkimista vuonna 1919. Moottoriruiskut olivat tehokkaampia ja nopeammin käyttövalmiina kuin VPK:n käytössä olleet käsivoimaruiskut ja höyryruisku. Vielä tuolloin ei ollut varmaa, ostettaisiinko hevosella vai autolla kuljetettava moottoriruisku, mutta ruiskun hankintaa varten perustettiin pohjarahasto. Lokakuussa 1920 Porin VPK:n jäsen, kauppias Lauri Lindroos, esitteli palokunnan hallinnolle piirustukset saksalaisesta Benzin tehtaan 1000 minuuttilitraa antavasta automobiiliruiskusta. Vuotta myöhemmin Porin VPK ja Porin kaupunki päättivät yhdessä ostaa kyseisen mallisen autoruiskun. Benz ostettiin Porin VPK:n nimeen ja käyttöön, mutta kaupungin omistukseen. Se saapui Poriin tavarajunalla Helsingistä 17.10.1921.   

Benziä varten perustettiin erityinen komppania, jonka päälliköksi valittiin Lauri Lindroos. Hän valitsi komppaniaan jäsenet, jotka olivat pääasiassa teknikoita ja muita auton käyttöön tottuneita henkilöitä. Autokomppanian miehet pääsivät ensimmäisen kerran tositoimiin Benzin kanssa marraskuussa 1921. Silloin porilaisen kauppias Wahlroosin asuinrakennus kuudennessa kaupunginosassa syttyi tuleen. Sammutustöitä hidasti vedenpuute, sillä kaupungissa ei ollut vielä vesijohtoverkostoa. Rakennus ehti palaa melkein poroksi. Ympärillä olleet rakennukset pystyttiin kuitenkin suojelemaan tulelta, kun Benz saatiin toimimaan Kokemäenjoen rannassa vedennostokoneena. Vuonna 1922 Benziin rakennettiin erityinen teline letkua varten, jotta letkua olisi riittävästi ja vettä saataisiin pitkienkin matkojen päästä.

Benzin rinnalle haluttiin pian pienempi ja kevyempi paloauto, jolla päästäisiin mahdollisimman nopeasti palopaikalle. Autossa tuli olla myös vesisäiliö, jotta palomiehet saisivat sammutettua pienet palonalut heti alkuunsa. Porin kaupunki päättikin kesällä 1924 hankkia uuden vesisäiliöllä varustetun Ford-merkkisen hiilihapporuiskun Porin VPK:n käytettäväksi. Auto saatiin käyttöön seuraavana vuonna.

Letkulaatikolla varustettu Benz ja muu Porin VPK:n käytössä ollut kalusto 1920-luvun puolivälissä

Vuonna 1926 Porin VPK sai vakinaisen autonajajan, joka oli samalla kaupungin ensimmäinen vakinainen palomies. Toimeen valittiin sähkömonttööri, autoruiskukomppanian jäsen, Yrjö Kallionpää. Vakinaisen palomiehen ensisijainen työväline oli hiilihapporuisku, mutta Benziä tarvittiin varsinkin vakavampien tulipalojen sammuttamiseen. Syksyllä 1927 Porin VPK hankki kolmannen paloauton. Se oli Ford konealustalle rakennettu sammutus- ja pelastusauto.  Pari vuotta myöhemmin Porin VPK osti International-merkkisen paloauton, johon teetettiin hiilihappopaineella varustettu 550 litran vesisäiliö. Uusista autohankinnoista huolimatta Benz oli edelleen tärkeä sammutusväline. Esimerkiksi, kun Kiilholman sahalla sattui uhkaava palo vuonna 1929, riensi VPK:n iskujoukko paikalle Benzillä ja sai valtavan lautatarhapalon sammutetuksi.

Vuosien 1929 ja 1930 vaihteessa Benziin tehtiin monia kauan kaivattuja uudistuksia. Autoon hankittiin mm. kolmet jatkotikkaat ja nosturi sekä teetettiin tuulilasi ja tuulilasinpyyhkijät. Lisäksi ruiskun moottori korjattiin ja vanhat umpikumirenkaat vaihdettiin  ilmakumirenkaisiin. Renkaiden vaihto teki Benzistä huomattavasti miellyttävämmän ajettavan, sillä umpikumirenkailla varustettuna se oli ollut melkoinen täryjyrä. Sileät umpikumirenkaat olivat olleet myös todella liukkaat talvikeleillä. Vuonna 1935, kun Poriin saatiin vihdoin kunnallinen vesijohtoverkosto, Benzin päällä ollut letkulaatikko otettiin pois. Painavan laatikon poistaminen paransi Benzin ajettavuutta. Vesijohtoverkoston rakentamisen myötä kaikkiin kunnan autoihin hankittiin palopostikalustoa. Autoja oli jo kuusi, sillä Kaupunkien Yleinen Paloapuyhdistys oli vuonna 1930 lahjoittanut Porin VPK:lle Chevrolet-merkkisen letkujen- ja miehistönkuljetusauton ja vuonna 1932 palokunta oli ostanut tullihuutokaupasta käytetyn Chevrolet kuorma-auton.

Talvisodan syttyessä marraskuussa 1939 Poriin muodostettiin ns. Porin sodanajan palokunta. Sen rungon muodosti Porin VPK miehistöineen ja kalustoineen. Kaupunkia pommitettiin sodan aikana neljänä päivänä ja Mäntyluotoa kahtenatoista päivänä. Benz oli palonsammutustöissä Mäntyluodossa. Jatkosodan aikana Poria ei pommitettu kertaakaan, mutta ilmahälytysten sattuessa palomiehet ajoivat palokaluston eri puolille kaupunkia perustettuihin sodanajan palokunnan tukikohtiin. Benz ajettiin saippuatehtaalle, joka sijaitsi Tiilinummella. Jatkosodan päätyttyä syyskuussa 1944 Porin VPK sai uuden paloauton. Turun ja Porin läänin Palokuntain Lääninliiton johtokunta päätti siirtää Lääninliiton omistaman paloauton kalustoineen Porin vakinaisen palokunnan hoidosta ja käytöstä Porin VPK:lle. Autoa kutsuttiin ”Lääninliitoksi”. Benziä tarvittiin vielä 1940-luvun lopullakin vakavien tulipalojen sammuttamiseen. Esimerkiksi joulukuussa 1948, kun Teljän tehtaalla sattui suurpalo, Porin VPK:n miehillä oli sammutustöissä mukana myös Benz.

1950-luvulla paloaseman autohallissa alkoi tulla ahdasta, sillä siellä pidettiin sekä Porin VPK:n että vakinaisen palokunnan paloautoja. Vuoden 1955 alussa autot laitettiin uuteen järjestykseen. Benz siirrettiin tallin perälle, josta sen pois ajaminen oli vaikeaa ja mahdollista vasta sen jälkeen, kun kaikki muut autot oli ensin ajettu edestä pois. Viimeinen merkintä Porin VPK:n pöytäkirjoissa Benzin käytöstä palonsammutustöissä on elokuulta 1955. Silloin oli tuli irti Porin Paperitehtaalla. Vaikka ei ole varmaa, oliko juuri tämä Benzin viimeinen kerta tositoimissa, oli se ainakin viimeisten joukossa. Benz oli jo käynyt vanhanaikaiseksi ja sen teki osaltaan tarpeettomaksi Porin VPK:n vuonna 1956 hankkima uusi paloauto. Uusi auto oli Ford-merkkinen katettu paloauto, jossa oli vanhempia autoja tehokkaampi moottori ja pumppu.

9.5.1957 Porin kaupunki luovutti Benzin Porin VPK:n omistukseen. Virallinen luovutustilaisuus pidettiin Porin paloasemalla. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Benzin säilyttäminen ja kunnossapito jäi VPK:n huoleksi. Kolme vuotta myöhemmin VPK:n hallinto suunnitteli Benzin vaihtamista uuteen paloautoon. Hallinto päätti ottaa yhteyttä Mercedes Benzin maahantuojaan. Benzistä otettiin myös valokuva mahdollista vaihtokauppaa silmällä pitäen. Kauppaa ei kuitenkaan syntynyt ja Benz sai jäädä Poriin. 1960-luvun lopulla Benzille keksittiin uudenlaista käyttöä. Esimerkiksi vuonna 1969 Porin VPK vuokrasi sen kuljettajineen Satakunnan Osuuskaupan mainosajoon. Uudenlaisten käyttömahdollisuuksien keksimisestä huolimatta Benzin kohtalo oli jälleen vaakalaudalla vuonna 1975. Tuolloin VPK:n kokouksissa pohdittiin taas sen vaihtamista uuteen sammutusautoon. Ajatus herätti palokuntalaisten keskuudessa kuitenkin niin paljon vastustusta, että kauppaa ei tälläkään kertaa tehty. Uuden sammutusauton VPK sai vasta vuonna 1988.

 Benz Porin VPK:n 110-vuotisjuhlaparaatissa 17.6.1973

Vuonna 1994 Porin VPK rekisteröi Benzin museoajoneuvoksi. Samana vuonna palokunta lainasi autoa Satakunnan Mobilistien näyttelyyn. Satakunnan Mobilistit tekivät Benziin talkootyönä mittavan moottoriremontin. Kesällä 2000 Benz päätettiin entisöidä, koska työhön saatiin osaavat tekijät. Entisöinti tehtiin Porin palolaitoksella ja se valmistui vuonna 2003. Sittemmin uuteen loistoonsa entisöity Benz on ollut monessa mukana. Yksi merkittävä tapahtuma oli vuonna 2006 järjestetty Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön 100-vuotisparaati. Samana vuonna Benz ylsi hopeasijalle Pelastustieto -lehden lukijoilleen järjestämässä kaikkien aikojen paloauto äänestyksessä. Benziä on käytetty lähivuosina myös esimerkiksi hääkuvauksissa ja eläkkeelle lähtemistapahtumissa. Lisäksi se on joka vuosi sään salliessa mukana Porin VPK:n laskiaismarssilla. Vuonna 2007 VPK remontoi vanhan paloaseman tiloja ja rakennutti sinne uuden autotallin. VPK juhli tallin käyttöönottoa helmikuussa 2008 ja nimesi sen Benzin Talliksi. Siellä suuren ikkunan edessä Benz-vanhus on hyvässä säilössä ja samalla kaikkien kaupunkilaisten ihasteltavana.

Entisöity Benz Porin Etelärannassa järjestetyssä ruiskunäytöksessä vuonna 2003

 Artikkelin valokuvat ovat Porin VPK:n kokoelmista

 

 

Uutiset

Porin VPK:lla menestystä Jehumalja-kilpailussa Hämeenkyrössä

25.05.2017

Veteraanimme voittivat taas sarjansa Veteraanikilpailussa oli...

Lue kokonaan>>

Esikunnan 60-v.juhla

02.11.2016

teksti: Lauri Lempinen kuvat: Ari Lehtimäki Porin VPK:n Esikunnan...

Lue kokonaan>>

Pelastustoimi uudistuu -kiertue

21.08.2016

Suomen Sopimuspalokuntien Liiton (SSPL) toiminnanjohtaja Isto Kujala vieraili...

Lue kokonaan>>

Vakinainen palokunta 90 vuotta

14.06.2016

PORIN VAKINAISEN PALOKUNNAN PERUSTAMISESTA 90 VUOTTA Kunnianosoitus...

Lue kokonaan>>

Voitto Jehumalja-kilpailussa Vantaalla

16.05.2016

Porin VPK:n veteraanijoukkue oli voittoisa Jehumalja-kilpailussa...

Lue kokonaan>>